|
Joulu lähestyy, vaikka
vihreistä nurmikoista voisi päätellä jotain aivan muuta. Yksi kalenterivuosi on
taas jäämässä muistojen joukkoon. Yhdistyksessämme vuoteen on mahtunut
monenlaista tapahtumaa ja erilaisin kokoonpanoin monta yhdessäolon hetkeä.
Toivottavasti ne ovat olleet osallistujille voimia antavia tuokioita, pieniä
keitaita arjen keskellä. Kiitos kuluneen vuoden yhteistyöstä!
Suruviesteiltäkään ei ole vältytty.
Kaipaamme joukostamme poistuneita, tutuksi tulleita jäseniämme. Yhdistys on
koettu eräänlaiseksi “perheyhteisöksi”. Tästä yhteisöllisyydestä kertoo sekin, että
hiljattain poisnukkuneen Päivi Pokelan omaiset halusivat lahjoittaa
muistamiseen kertyneet varat yhdistyksemme toimintaan.
Nöyrä kiitoksemme
lahjoituksesta!
Vielä on tämän vuoden puolella
mahdollisuus kokoontua jakamaan niin iloja kuin surujakin, tapaamaan tuttuja ja
tutustumaan uusiin ihmisiin. Tervetuloa mukaan!
Puurojuhla 14.12.2008
Kurikassa
Joulujuhlaamme vietämme sunnuntaina
14.12. klo 13 alkaen Kurikassa, paikka on kylätalo Kärrymies,
Vaasantie 31, kolmostien varrella. Saamme vieraaksemme läänintaiteilija Marja-Leena
Mäkelän, jonka ehtymättömästä “idearepusta” löytyy varmasti monia ilonaiheita. Joulun Sanan
juhlaan tuo Kurikan seurakunnan edustaja. Joulupuuron ja torttukahvien
yhteishintana peritään 5 euroa/hlö. Varsinaisen jäsenen henkilökohtainen
avustaja ja alle 16-vuotiaat maksutta.
Ilmoittautumiset viimeistään 7.12. Marketalle puh. 423 5226 tai
0400 941 308 tai marketta.riikonen(at)gmail.com
tai Marja-Liisalle puh. 0500 267845 tai s-posti: marja-liisa.jokela(at)nic.fi.
Mainitsethan mahdollisesta erityisruokavaliostasi.
Myyjäiset 15.12.2008 Seinäjoen
keskussairaalassa
Yhdistyksemme joulumyyjäiset
pidetään maanantaina 15.12. klo 10-14 Seinäjoen keskussairaalan aulassa.
Myyjäisvastaava on Marketta Riikonen (os. Honkakuja 12, Seinäjoki), jolle voi toimittaa
myytävää tavaraa, leivonnaisia ym. Lisätietoja saat Marketalta puh. 0400941308
tai marketta.riikonen(at)gmail.com (huom! muuttunut) Myyjäistavaroita voit tuoda
myös joulujuhlaan tullessasi.
Liittokokouksen ja
syyskokouksen valinnat
Lihastautiliiton syyskokous
valitsi liittohallituksen 1. varapuheenjohtajaksi vuosille 2009 - 2010 Jukka
Sariolan Seinäjoelta. Liittohallituksen jäsenenä jatkaa vuonna 2009 Marketta
Riikonen.
Yhdistyksemme syyskokous
pidettiin Kivipuron toimintakeskuksessa Seinäjoella. Puheenjohtajaksi valittiin
edelleen Marja-Liisa Jokela Evijärveltä. Hallituksen erovuorossa olleista jäsenistä
Päivi Pihakari Alahärmästä valittiin edelleen. Hallitustyöstä luopuvan Maritta
Kuorikosken tilalle valittiin Riitta Sytelä Alavudelta. Hallituksessa jatkavat
vuonna 2009 Marketta Riikonen ja Jukka Sariola Seinäjoelta. Riitta Sytelän tilalle varajäseneksi valittiin vuosille
2009-2010 Arja Jylhä-Ketola Lapualta. Toinen varajäsen vuonna 2009 on Mika
Louhiaho Vaasasta.
Kiitämme Maritta Kuorikoskea,
pitkäaikaista hallituksen jäsentä ja rahastonhoitajaamme! Toivomme, että
hallitustyön jätettyäsikin olet edelleen aktiivisesti joukossamme.
Tilintarkastajiksi valittiin
Seppo Laitila ja Helmi Hämeenniemi Seinäjoelta sekä varatilintarkastajiksi
Leevi Hautala Lapualta ja Maritta Kuorikoski Kokkolasta.
ALS- toimikuntaan valittiin
ALS-yhteyshenkilöt Ritva Saranpää Seinäjoelta, Pirkko Yli-Krekola (omaiset)
Kurikasta ja Carita Ahlvik-Fors (ruotsinkieliset) Pedersörestä sekä Marja-Liisa
Jokela.
Nuorisotoimikuntaan valittiin
Päivi Pihakari ja Mika Louhiaho ja ruotsinkielisten yhteyshenkilöksi ja kielenkääntäjäksi
Carola Lithén Mustasaaresta.
Jäsenmaksut
Kiitos kaikille jäsenmaksunsa
hoitaneille! Jäsenmaksu on pidetty alhaisena, jotta se ei olisi kenelläkään jäsenyyden
esteenä. Muutamat jäsenet ovatkin maksaneet lisäksi jäsenmaksun yhteydessä
tukimaksua. Lämpimät kiitokset tuesta! Pienistä puroista toimintamme
taloudelliset resurssit koostuvat. Joidenkin jäsenten jäsenmaksu on kuitenkin
vielä maksamatta. Pyydämme maksunsa unohtaneita hoitamaan tämän kirjeen mukana
olevan maksumuistutuksen ensi tilassa. Muun muassa Porras-lehti ja jäsentiedotteet
ovat jokaiselle sitä konkreettista antia, mitä jäsenyys tuottaa. Mikäli jäsenmaksuasioissa
on jotain epäselvää, ottakaa yhteyttä Marja-Liisa Jokelaan puh. 0500-267845.
Muuta
- Ilmoitathan Marja-Liisalle,
jos jäsenkirjeesi voi toimittaa sähköisessä muodossa.
- Yhdistyksen
20-vuotishistoriikkia saa hallituksen jäseniltä ja myös yhdistyksen
tapahtumissa on sitä saatavana.
Siunattua Adventin ja Joulun
aikaa sekä voimia uuteen vuoteen kaikille tämän kirjeen lukijoille perheineen!
toivottaa yhdistyksesi
hallitus aluesihteerin kera
|